Seuran historiaa
Seuramme perustajia oli vajaa 30 henkeä.
Valle Resko sai jäsenkirjan numero 1.
Viipurin Nyrkkeilijät on täyttänyt 90 vuotta. Seura on perustettu 1929 Viipurissa ja monien kivikkoisten vaiheiden jälkeen seuran toiminta siirtyi Helsinkiin ja toiminta alkoi stadionilla vuonna 1945. Sten Suvio osallistui 1936 Berliinin Olympialaisiin ja toi sieltä tullessaan Suomen ensimmäisen Olympia kultamitalin. Sten Suvion seura oli Viipurin Nyrkkeilijät.
Myös legendaarinen Lauri Törni on harjoitellut nyrkkeilyä seuran alkuaikoina Viipurissa.
Sittemmin seuraa on edustanut monia arvokisamitalisteja ja muita lajin huippuja, kuten Pentti Rautiainen, Erkki Meronen, Risto Meronen, Kari Meronen, Rainer Grönroos, Pertti ”Purtsi” Purhonen, Harri Piitulainen, José Tuominen, Jari Grönroos, Mika Kihlström, Harri Hakulinen, Anssi Peräjoki, Joonas Fraktman, Juho Haapoja, Juho Tolppola, Jari Fyhr, Amin Asikainen, Joni Turunen ja viimeisimpänä Niko Jokinen, Kristtina Kivistö, Tomi Honka ja Naiimo Bulhan.. Naiset ovat edustaneet seuraamme menestyksekkäästi. Kristiina Kivistö saavutti Suomen Mestaruuden lisäksi Pohjoismaiden Mestaruuden. Suomen Mestaruuden 2021 lisäksi Naiimo Bulhan saavutti pronssia U22 Euroopan Mestaruuskilpailuista 2022. Monet seuran nyrkkeilijät ovat menestyneet myös ammattikehissä, tuomarina ja valmentajana.
Viipurin Nyrkkeilijät alkoi järjestää vuonna 1974 salikilpailuja kerran kuukaudessa harjoittelukauden aikana ja Ruskiksen Skabat iskettiin 300. kerran 18.3.2007 ja 400. kerran 20.2.2022. Katkeamaton salikilpailuketju lienee jonkinlainen ennätys maailmassa.
Valle Reskon 1936 Olympialaisten kisapassi
Viipurin Nyrkkeilijöiden Kunniapuheenjohtaja Heikki Kähö 1925-2013
Heikki Kähö oli viimeinen nyrkkeilyveteraani, joka voi muistella omakohtaisia kokemuksiaan Viipurin nyrkkeilysaleilta samaan aikaan kun siellä treenasivat Stepa Suvio, Ykä Piitulainen, Valle Resko ja monet muut Suomen parhaisiin kuuluneet iskijät.
Heikki aloitti harjoittelun Viipurin Nyrkkeilijöissä 11-vuotiaana 1937. Uraa lajin parissa kertyi uskomattomat 76 vuotta, sillä Heikki seurasi nyrkkeilyä läheltä vielä viime vuosinakin ja toimi nyrkkeilykilpailuissa ylituomarina.
Oma aktiiviura kehässä huipentui nuorten Suomen mestaruuteen 62-kiloisissa. Kilpailemisen hän lopetti 24-vuotiaana 1950 ja siirtyi kilpailujen tuomaritehtäviin, joita sitten riittikin vuosikymmeniksi. Hän eteni kansainvälisen tason tuomariksi ja jakoi oikeutta maaotteluissa. Aikanaan hänet kutsuttiin Suomen Nyrkkeilytuomarit ry:n kunniajäseneksi, kultaisen ansiomerkin hän oli saanut jo aiemmin oltuaan muun muassa yhdistyksen sihteerinä.
Heikki Kähö oli myös nuorten valmentaja ja opastaja. Hän jaksoi vuodesta toiseen puhua nyrkkeilyn puolesta. Hän näki lajin itsepuolustuksen jalona taitona. Nyrkkeilyharjoituksissa nuoret pojat olivat poissa pahanteosta, ja oppivat kunnioittamaan toisiaan.
Viipurin Nyrkkeilijät säilyi Heikin seurana kun evakkotie vei Viipurista Helsinkiin. Hänestä tuli VN:n johtokunnan jäsen ja seuran puheenjohtaja, lopulta kunniapuheenjohtaja. Hän edusti seuraansa SVUL:n Helsingin piirin nyrkkeilyjaostossa ja lopulta Suomen Nyrkkeilyliiton hallituksessa 13 vuotta, joista kuusi varapuheenjohtajana.
Nyrkkeilyliitossa hän oli vielä vanhoilla päivillään huomionosoitusvaliokunnan puheenjohtaja, joka pohti nuoremman väen palkitsemisia työstä nyrkkeilyurheilun hyväksi. Hän sai Nyrkkeilyliiton kultaisen ansiomerkin ja kutsuttiin liiton kunniajäseneksi. Hän oli myös Nyrkkeilysäätiön hallituksen jäsen. Gentleman Nyrkkeilijät ry luovutti hänelle Ville-patsaan nyrkkeilyn hyväksi tehdystä työstä.
Karjalaisia juuriaan Heikki Kähö kunnioitti useiden järjestöjen toiminnassa, muun muassa Karjalan Liiton Anton Talvion urheilusäätiön hallituksessa.
Heikki kuului siihen ikäluokkaan, joka suunnilleen suoraan koulun penkiltä lähti sotaan puolustamaan isänmaataan. Hän taisteli jatkosodassa Maaselän kannaksella ja joutui vielä sodan päätyttyä 19-vuotiaana sotaveteraanina miinanraivaustehtäviin. Veteraanien rivien vähitellen harventuessa Heikki oli Rintamaveteraanien Helsingin piirin hallituksessa.
Heikki Kähö teki elämänmittaisen työn nyrkkeilyn hyväksi. Hän jaksoi vielä korkeassa iässä osallistua kunniapuheenjohtajan oikeudella säännöllisesti Viipurin Nyrkkeilijöiden hallituksen kokouksiin, eikä piilotellut omia mielipiteitään.
Vuonna 2011 tuli kuluneeksi 100 vuotta menestyneimmän viipurilaisen nyrkkeilijän olympiavoittaja Sten Suvion syntymästä. Viipurin Nyrkkeilijät järjesti Stepan muistokilpailut, ja samassa yhteydessä Stepan hyvälle ystävälle Heikki Kähölle ojennettiin kulttuuri- ja urheiluministerin myöntämä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.
Antti O. Arponen
Sten Suvio
Sten Suvio (aik. Schuschin, 25.11.1911 Hannila, Viipurin Mlk – 19.10.1988, Helsinki) oli ensimmäinen suomalainen nyrkkeilyn olympiavoittaja.
Suvio oli nuorena lupaava jalkapalloilija, luistelija ja painija. Nyrkkeilijänä hän otteli ensimmäisen kerran 15-vuotiaana 1927. SM-hopealle hän ylsi jo 1929 ja 1930, mutta suurempaa huomiota hän herätti Ruotsi-maaottelussa 1931 tyrmätessään Pelle Edlundin. Välisarjan Suomen mestariksi hän nousi 1933 ja vankisti mainettaan saman vuoden lopulla tyrmäämällä olympiamitalisti Bruno Ahlbergin ottelussa, jota kutsuttiin jatkossa "Viipurin pamaukseksi". Myöhemmin Suvio voitti Ahlbergin pisteillä neljästi. Viidessä maaottelussaan (kolmasti Ruotsia ja kahdesti Viroa vastaan) Suvio oli voittamaton.
Berliinin Olympiakisoissa 1936 Suvio otteli välisarjassa (alle 66,6kg) viisi ottelua. Hän voitti selvästi Japanin Ri Keikanin, Australian Arthur L. Cookin, Unkarin Imre Mándin ja Tanskan Gerhard Petersenin. Suvion finaalivastustaja oli Saksan Michael Murach, joka johti ensimmäisen erän mutta sai sitten useita osumia ja kävi kolmannessa erässä lattiassakin. Suvio voitti kultaa selvällä pistevoitolla.
Ammattilaiseksi "Stepa" Suvio siirtyi marraskuussa 1936. Hän otteli vuonna 1949 päättyneellä ammattilaisurallaan 47 ottelua ja voitti niistä 35. Sodassa hän menetti syksyllä 1941 vasemman käden peukalonsa. Einari Mannerla ja Sulo Kolkka kertovat kirjassaan "Suomen maailmanmestarit" Suvion vasemmasta kädestä näin: "Juuri vasemman eli 'kultamitalikäden' iskutekniikan Suvio oli erikoisharjoitteluin kehittänyt pitemmälle kuin kukaan muu suomalaisnyrkkeilijä. Vasen käsi teki 85 % työskentelystä, oikean täydentäessä lopun."
Lopetettuaan nyrkkeilyuransa Suvio toimi Ruotsin valtakunnanvalmentajana 1949–57 ja Turkin nyrkkeilyliiton valmentajana kolme vuotta.
Saavutukset
Olympiakultaa Berliinissä 1936 (välisarja / alle 66,6 kg)
SM-kultaa 1933–36 (välisarja)
SM-hopeaa 1929–30
5 maaottelua (5 voittoa)
Ammattilaisena 47 ottelua (35 voittoa)
Lähteet:
Wikipedia:
Mannerla, Einari; & Kolkka, Sulo: Suomen maailmanmestarit – Olympia- ja MM-kisojen urheiluvoitot ja voittajat, s. 100. Otava, 1944.
Santala, Lauri (toim.): Olympialaiskisat – V osa, s. 285–287. WSOY, 1937.
Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 322. Graface Jyväskylä, 2001.
ISBN 951-98673-1-7.
